Siirry suoraan sisältöön.

Kauppalehti valitsi Innofactorin vuoden menestyneimmäksi pörssiyhtiöksi

Hero Image

08.01.2014 00.00

Keskiviikkona 8. tammikuuta 2014 julkaistussa Kauppalehden uutisessa kerrotaan, että Innofactor on sijoittunut vuoden 2013 pörssimenestyjien kärkeen.

Kauppalehden analyysiyhtiö Balance Consulting teki vuotuisen pörssiyhtiöiden menestyjävertailun nyt kahdeksannen kerran. Listauksessa on huomioitu yhtiöiden liikevaihdon kasvu ja kannattavuuden kehitys tammi-syyskuussa 2013 sekä osakkeen kokonaistuotto viime vuoden aikana. Listauksessa yhtiöt on järjestetty tunnuslukujen kokonaisvaikutuksen mukaan, ja Innofactor on tämän listan ykkössijalla.

Innofactor lähes tuplasi kokonsa kesäkuussa ostamalla atBusinessin. Joulukuussa yhtiö osti tanskalaisen Enabling Holding ApS:n ja sen tytäryhtiöiden koko osakepääoman. Innofactorin osaketuotto oli viime vuonna 163 prosenttia.

”Varsinkin Innofactorin ja Oral Hammaslääkäreiden kohdalla yhtiöt ovat muuttuneet uudenlaisiksi kasvumenestyjiksi vanhojen yhtiöiden ongelmien jälkeen. Listautuminen vanhan yhtiön kuoriin voi olla myös edullisempaa kuin greenfield-listaus”, toteaa Balance Consultingin pääanalyytikko Henri Elo Kauppalehden jutussa.