
Innofactor on toteuttanut Suomen Lääkäriliitolle palkkalaskurin, jonka avulla liiton jäsenet voivat arvioida omaa palkkatilannettaan.
Palkkalaskuri on suunniteltu siten, että se soveltuu:
- nykyisen palkan oikeellisuuden tarkastamiseen niin työntekijälle kuin työnantajalle
- uuden työpaikan etsimisen yhteydessä palkkatason tarkastamiseen niin työntekijälle kuin työnantajalle
- eri parametrien vaikutuksen tutkimiseen henkilön palkkauksessa vaihtelemalla lähtöarvoja ja tutkimalla esimerkiksi, miten sukupuoli vaikuttaa palkkaukseen
Palkkalaskuri on esitetty seuraavassa kuvassa:

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon lähes kaikki maassa toimivat lääkärit kuuluvat. Lääkärien päämääränä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Liitto kokoaa lääkärikunnan puolustamaan yhteisiä ammatillisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia tavoitteitaan.
Lääkäriliiton tehtävänä on jäsentensä edunvalvonta. Liitto toimii monin tavoin myös terveydenhuollon sekä lääkärikoulutuksen ja lääkärien työn laadun kehittämiseksi. Eettisissä kysymyksissä samoin kuin lääkärien ja potilaiden etujen ajamisessa liitto harjoittaa aktiivista kansainvälistä yhteistyötä.
Katso tarkemmin http://www.laakariliitto.fi/.
Ammatti- ja muille yhdistyksille suunnattuihin Innofactorin ohjelmistotuotteisiin pääset tutustumaan tästä >> .