Innofactor on toteuttanut Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun uuden Sovinko luovuttajaksi –verkkopelin. Sen avulla verenluovuttajaksi aikovat voivat selvittää terveydentilaa ja elämäntapoja koskevien kysymysten avulla edellytyksensä verenluovuttajaksi.

Maaliskuun puolivälissä avattu palvelu osoittautui heti suosituksi – parin ensimmäisen päivä aikana testin oli tehnyt jo noin 25 000 verenluovutuksesta kiinnostunutta. Testi löytyy osoitteesta: http://www.sovinkoluovuttajaksi.fi.

 

 

Vahva talous toiminnan pohjana

Innofactor Oy tekee vahvaa tulosta. Tämä takaa vankan pohjan toiminnalle. Tästä osoituksena Innofactorille on myönnetty Suomen Asiakastieto Oy:n Suomen Vahvimmat -sertifikaatti.

Suomen johtava neuvonantaja sähköisissä palveluissa

Tarjoamme asiakkaillemme uusimman teknologian ja teemme ratkaisuja, jotka eivät ennen olleet edes mahdollisia. Haluamme olla yhteistyössä asiakkaidemme kanssa edelleen kehittämässä palveluja, joilla he voivat vahvistaa omaa toimintaansa.

Innofactor: Sami Ensio

Sami Ensio
Innofactorin perustaja ja toimitusjohtaja

Entistä parempi tulevaisuus lapsillemme ja lastenlapsille

Kiidämme kohti tulevaisuutta. Keksinnöt synnyttävät mahdollisuuksia ja uhkia, jotka muuttuvat todeksi. Ne vaikuttavat siihen, miten asumme, työskentelemme, viihdymme ja opimme – tai millaisia olemme ja kuinka kauan.

Innofactor: Risto Linturi

Risto Linturi
Innofactorin toinen perustaja ja hallituksen jäsen

Vuosikertomukset

2009 (pdf)

2008 (pdf)

Innofactor News

2/2010 (pdf)

1/2010 (pdf)


Etusivu - Tiedotteet

Ohjelmistot ja järjestelmät
Konsultointi
Design
Koulutus
Asiakastuki
Käyttöpalvelut
~~~~
Referenssit
Työpaikat
Tiedotteet
Tapahtumat
Innofactor Oy

Sivukartta


Suomeksi | In English | På svenska