Siirry suoraan sisältöön.

Teknologia-startupien pioneeri Jufo Peltomaasta Innofactorin uusi CTO

Hero Image

03.10.2019 10.00 EEST (UTC +3)

Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi

Lukuisissa teknologia-startupeissa menestystä niittänyt Jufo Peltomaa on nimitetty Innofactorin teknologiajohtajaksi (CTO) 28.10.2019 alkaen. Peltomaa vastaa tehtävässään Innofactorin innovaatiotoiminnasta, tarjooman kehittämisestä ja teknologiakumppanuuksista. Hän toimii konsernin johtoryhmän jäsenenä raportoiden toimitusjohtaja Sami Ensiolle.

Peltomaa on ollut perustamassa useita menestyneitä teknologiayrityksiä, joista viimeisimpänä lisätyn todellisuuden pioneeri Immersalia, jossa hän on toiminut eri johtorooleissa. Tätä ennen Peltomaa on ollut perustamassa tekoälyä ja robotiikkaa kehittävää ZenRoboticsia toimien myös yrityksen markkinointi- ja viestintäjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Lisäksi Peltomaa on yksi mobiililaitteiden grafiikkajärjestelmiä suunnitelleen Hybrid Graphicsin perustajista. Hänellä on myös menestyksekäs mainostoimistotausta SEK & Greystä 90-luvulta.

"Olen todella innostunut saadessamme Jufon joukkoomme. Hänen taustansa tukee vahvasti Innofactorin tarjooman kehittämistä. Jufon vahvuuksia on toimia sillanrakentajana teknologian ja asiakkaiden välillä. Hänellä on huikea verkosto lukuisiin teknologiayrityksiin sekä erinomainen kyky kumppanoitua. Uskon, että Jufo tuo Innofactoriin ison kasan inspiraatiota, kasvu-mindsetia sekä tuoreen tuulahduksen startup-maailmasta", toteaa Innofactorin perustaja ja toimitusjohtaja Sami Ensio.

 

"On aivan mahtavaa hypätä taas kerran ihan erilaiseen ympäristöön, kuin missä olen tottunut toimimaan. Tehtäväkseni on annettu muun muassa innovaatioiden katalysointi, uusien huipputeknologioiden etsiminen markkinoilta sekä asiakkaiden, oman tiimin ja sidosryhmien innostaminen. Syvää teknologista osaamista talossa on jo vähintäänkin riittävästi, eli yhdistämällä vanhaa ja uutta osaamista ja mindsettiä saamme varmasti ihmeitä aikaan. Aiemmasta kokemuksestani uskoisin ainakin tekoälystä, lisätyn todellisuuden ratkaisuista ja IoT:sta olevan hyötyä Innofactorin liiketoiminnassa", visioi Jufo Peltomaa innosta puhkuen.

Lisätietoja

Sami Ensio, toimitusjohtaja
Innofactor Oyj
Puh. 050 584 2029
sami.ensio@innofactor.com


Jufo Peltomaa
, CTO
Innofactor Oyj
Puh. 044 772 5291
jufo.peltomaa@innofactor.com
LinkedIn, Twitter: @JufoPeltomaa

 

Innofactor
Innofactor on johtava yritysten, julkishallinnon ja kolmannen sektorin modernin digitaalisen organisaation edistäjä Pohjoismaissa yli 1 500 asiakkaalleen. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee noin 600 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuosina 2014–2018 Innofactorin liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin yli 14 %. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi #ModernDigitalOrganization