Siirry suoraan sisältöön.

Piikiekkojen valmistaminen edellyttää jatkuvaa datanhallintaa

Laadunvalvonta ja tilastollisten poikkeamien havaitseminen datasta on elintärkeää Okmeticille, jonka asiakkaat ovat maailman johtavia puolijohdealan yrityksiä

Hero Image

Asiakastarina: Okmetic

Vuonna 1985 perustettu Okmetic on maailman seitsemänneksi suurin piikiekkovalmistaja ja vaativien piikiekkojen markkinajohtaja. Yhtiö toimittaa vaativia, asiakasräätälöityjä piikiekkoja MEMS-antureiden, radiotaajuussovellusten ja tehopuolijohteiden valmistukseen.

Vantaalla pääkonttoriaan pitävän Okmeticin asiakkaat ovat maailman johtavia puolijohdealan yrityksiä, joiden valmistamia puolijohdekomponentteja käytetään esimerkiksi autoelektroniikassa, älypuhelimissa ja kannettavissa laitteissa.

Toimiva tietovarasto helpottaa datanhallintaa

Piikiekkojen valmistamisessa syntyy valtavia määriä dataa, jonka hallinnoiminen vaatii jatkuvaa työtä ja monenlaisia datanhallinnan työkaluja. Innofactor on ollut mukana tässä työssä esimerkiksi kehittämällä Okmeticin tietovaraston käyttöliittymää, jotta yhtiön työntekijöiden olisi helpompi löytää tarvitsemaansa tietoa alati kasvavasta tietovarastosta.

Vuosien varrella myös raportointia on suoraviivaistettu ottamalla käyttöön sähköpostiraportit, joiden ansiosta käyttäjien ei enää tarvitse erikseen tallentaa tietoa ja siirtyä järjestelmästä toiseen raportteihin tutustuakseen.

Laadunvalvonta ja tilastollisten poikkeamien havaitseminen datasta voi ehkäistä valtavia vahinkoja

Laadunvalvonta on piikiekkojen valmistamisessa tärkeää, sillä kiekkojen ominaisuudet määräytyvät nimenomaan niiden valmistusvaiheessa. Okmetic valvoo piikiekkojensa laatua jäljittämällä tuottamastaan operatiivisesta datasta tilastollisia poikkeamia, jotka voisivat pahimmillaan aiheuttaa valtavia seurauksia yhtiön asiakkaalle.

Esimerkiksi rengaspaineanturin valmistukseen liittyvän poikkeaman havaitseminen voisi ehkäistä tilanteen, jossa viallinen anturi asennettaisiin rekkaan, joka sitten sattuisikin laitevian seurauksena suistumaan tieltä ja aiheuttamaan liikenneonnettomuuden. Kustannukset tilastollisten poikkeamien tutkimisesta tuotantoketjun alkupäässä ovat minimaalisia verrattuna turvallisuusriskeihin sekä siihen, että kymmeniä miljoonia ajoneuvoja jouduttaisiin myöhemmin poistamaan markkinoilta korjattavaksi.

Laadunhallinta on jatkuvaa työtä

Okmeticin puolijohdealalla toimivat asiakkaat edellyttävät usein kumppaninsa käyttävän järjestelmää, jolla laadulliset poikkeamat voidaan havaita mahdollisimman aikaisin riskien minimoimiseksi. Myös Okmeticilla on tällainen järjestelmä käytössään.

Laadunhallinnan saralla työ on jatkuvaa, sillä ohjelmistot, tietovarastot ja teknologia ylipäätään kehittyvät kaiken aikaa. Toisaalta myös datan määrä kasvaa huimaa vauhtia, mikä on huomioitava tulevaisuudensuunnitelmissa. Okmetic arvioi käsittelemänsä datan määrän kertautuvan tulevaisuudessa vähintäänkin 1 000:lla – ellei jopa 100 000:lla.

Hyvien tulosten taustalla on pitkäkestoinen yhteistyö

Innofactorin kanssa Okmetic on tehnyt yhteistyötä jo useamman vuoden. Yhteisen taipaleen aikana Innofactor on oppinut tuntemaan asiakkaansa toimialaa ja tarpeita yhä paremmin, ja vuosien myötä avainhenkilöiden väliset suhteet ovat tiivistyneet.

Tuotetietopäällikkö Jouni Tiilikainen Okmeticilta sanoo, että konsultointityössä pysyvyys on asiakkaan näkökulmasta tärkeää, sillä se poistaa epävarmuutta ja vahvistaa luottamusta konsultin toimintaan.

"Konsultointi on ihmisten välistä toimintaa, jossa parhaisiin tuloksiin päästään jatkuvuuden ja pysyvyyden myötä. Vuosia kestäneen yhteistyön myötä voimme luottaa Innofactorin taustatukeen ja asiantuntemukseen, mikä tuo vakautta omaan toimintaamme."

"Konsultointi on ihmisten välistä toimintaa, jossa parhaisiin tuloksiin päästään jatkuvuuden ja pysyvyyden myötä. Vuosia kestäneen yhteistyön myötä voimme luottaa Innofactorin taustatukeen ja asiantuntemukseen, mikä tuo vakautta omaan toimintaamme."

Jouni Tiilikainen
tuotetietopäällikkö
Okmetic

Näin se tehtiin

Muun muassa seuraavat ratkaisut ja palvelut ovat osa Okmeticille toteutettua kokonaisuutta:

Tutustu sinua mahdollisesti kiinnostaviin sisältöihimme

No events found.

Haluatko lisätietoja? Jätä meille tietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

Jos alla oleva lomake ei sinulle näy, voit myös jättää yhteydenottopyynnön tässä.