Siirry suoraan sisältöön.

Microsoft-pohjainen tietovarastoalusta helpottaa datan käsittelyä

Uusi raportoinnin ratkaisu on tehostanut Pohjantähden raportointitiimin työskentelyä ja auttanut liiketoiminnan kehittämisessä

Hero Image

Asiakastarina Pohjantähti

Vakuutusyhtiö Pohjantähti tarjoaa henkilö- ja yritysasiakkailleen kattavaa palvelua vahinkojen varalta yli 20 konttorin voimin Helsingistä Rovaniemelle. Pohjantähti on asiakkaidensa omistama, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Hämeenlinnassa. Pohjantähtiläisiä on tätä nykyä yli 400, joista korvauspalveluissa työskentelee 100 henkilöä Hämeenlinnassa ja Tampereella.

Invencon (nyk. osa Innofactoria) ja Pohjantähden yhteistyö alkoi vuonna 2019, kun Invencon asiantuntijat auttoivat Pohjantähteä suunnittelemaan kestävän BI-arkkitehtuurin sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille siten, että sen päälle rakennetut ratkaisut ovat kestäviä, ylläpidettäviä ja laajennettavia. Osapuolet päättivät jatkaa yhteistyötä suunnittelemalla ja toteuttamalla harmonisoidun raportoinnin tietovarastoalustan sekä tuomalla käyttäjille roolipohjaiset Power BI -raporttisovellukset ja tuloskortit. Raportointia käytetään useissa liiketoimintayksiköissä ja eri organisaatiotasoilla.

Uusi ratkaisu mahdollistaa tehokkaan raportoinnin

Uuden ratkaisun loppukäyttäjät kiittelevät etenkin muistinvaraisen SSAS tabular -kuution nopeutta sekä sitä, miten kaikki keskeiset vakuutustoiminnan osa-alueet on saatu integroitua samaan tietomalliin, vaikka datan määrä on miljardiluokassa. Invenco on myös optimoinut käytetyn SQL Server 2019 -teknologian kerrokset parhaan mahdollisen suorituskyvyn varmistamiseksi.

"Invencon rooli on ollut avainasemassa, kun olemme saaneet meidän pienellä ja osaavalla raportointitiimillä aikaiseksi monipuolista ja tehokasta raportointia, jota Pohjantähden johto ja muu organisaatio voi hyödyntää päivittäisessä toiminnassa", kuvailee raportointitiimin vetäjä Anna-Maija Orkola Pohjantähdeltä.

Myös Pohjantähden toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen kiittelee tehostunutta raportointia: "Olette tehneet huikeaa työtä. Koen, että raportointimme ja samalla ymmärryksemme on lisääntynyt vuoden aikana huimasti. Liiketoimintojen kehittyminen ja kehittäminen on suorassa yhteydessä raportointiin, koska te luotte mahdollisuuden analysoida toimintaa ja ymmärtää päätösten seurauksia."

Intensiivinen yhteistyö raportoinnin kehittämisessä Invencon kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa, kun Pohjantähti uudistaa vaiheittain eri perusjärjestelmiä seuraavien vuosien aikana.

"Olette tehneet huikeaa työtä. Koen, että raportointimme ja samalla ymmärryksemme on lisääntynyt vuoden aikana huimasti."

Aki Kiiliäinen
toimitusjohtaja
Pohjantähti

Näin se tehtiin

Muun muassa seuraavat ratkaisut ovat osa Pohjantähdelle toteutettua kokonaisuutta:

Invenco on nykyisin osa Innofactoria

Innofactor Oyj osti yksityisesti omistetun, dataratkaisuihin erikoistuneen Invenco Oy:n koko osakekannan 30.6.2022. Invenco Oy:n nimi muutettiin 1.7.2022 alkaen Innofactor Invenco Oy:ksi, jonka palveluksessa Invencon työntekijät jatkavat työskentelyään. Asiantuntijoiden roolit ja tehtävät pysyivät ennallaan kaupan yhteydessä.

Lue yritysostosta tarkemmin pörssitiedotteestamme.

Pörssitiedote: Innofactor ostaa Invencon

Tutustu sinua mahdollisesti kiinnostaviin sisältöihimme

No events found.

Haluatko lisätietoja? Jätä meille tietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

Jos alla oleva lomake ei sinulle näy, voit myös jättää yhteydenottopyynnön tässä.