Siirry suoraan sisältöön.

Azureen toteutettu tietoturvallinen IT-ympäristö tukee JOABin kasvua

Pohjoismaiden johtava kuljetusalan lisävarustetoimittaja teki strategisen valinnan ja siirtyi pilveen helpottaakseen innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä

Hero Image

Asiakastarina: JOAB

JOAB, Pohjoismaiden suurin kuljetusalan lisävarustetoimittaja, kehittää kuljetusalalle innovatiivisia ratkaisuja ja palveluja. Sen valikoimaan kuuluu esimerkiksi vaihtolavalaitteita, nostureita ja nostoapuvälineitä. Yhtiö on erikoistunut niin kuorma-autojen lisäosien tuotantoon ja kokoonpanoon kuin huoltoon ja jälkimarkkinapalveluihinkin.

JOAB on alan johtava toimittaja Pohjoismaissa. Kasvavan perheyrityksen pääkonttori on Göteborgissa, ja sillä on 270 työntekijää.

Pilvi on kasvuyritykselle oikea valinta

Pilvisiirtymän taustalla olivat perinteisen teollisen työpaikan modernisoinnin tarpeet. Monet työrutiineista olivat manuaalisia, mikä riitti, kun yritys oli pienempi. Yrityksen kasvaessa manuaaliset tehtävät alkoivat kuitenkin tulla yhä haastavammiksi.

Lisäksi hallitus painotti, että tietoturvan parantaminen oli tärkeä osa päätöstä.

"Johtoa kehotettiin keskittymään kyberturvallisuuteen", kertoo JOABin toimitusjohtaja Peter Olsson.

Haluttiin kokenut kumppani

JOABin digitaalinen matka alkoi vuonna 2018. IT-infrastruktuurin siirtämisestä pilveen tuli keskeinen osa liiketoiminnan skaalaamista yrityksen kasvustrategian mukaisesti. IT:n osalta tehokkuuden ja automaation lisäämisen vaatimukset auttoivat varmistamaan, että palvelujen korkea laatu säilyy.

JOABissa huomattiin pian ulkoisen osaamisen tarve, ja yritys alkoi etsiä kumppania, joka voisi opastaa siirtymisessä nykyaikaisiin pilviratkaisuihin.

"Halusimme alusta lähtien onnistua emmekä olla koekaniineja. Sen vuoksi etsimme oppaaksemme kokenutta IT-kumppania", IT- ja digitalisaatiopäällikkö Pär Persson kertoo.

Kumppaniksi valittiin Innofactor.

"Innofactorin asiantuntijoilla on laaja kokemus ja tekninen osaaminen Microsoftin ekosysteemistä, mukaan luettuna tietoturvasta, ja he auttoivat meitä löytämään tehokkaan ratkaisun, joka sopii JOABille erittäin hyvin", hän jatkaa.

Nykyään Innofactorin asiantuntijat ovat olennainen osa JOABin IT-tiimiä.

Pilvi mahdollistaa innovaatiot

JOABin entinen IT-ympäristö oli perinteinen "90-luvun ratkaisu", jonka rakenteet olivat vanhentuneet ja jota ei voinut käyttää mobiilisti.

Yhteistyö Innofactorin kanssa oli ensimmäinen askel kohti modernin työpaikan luomista. Digitaalisen työpaikan käyttöönotto on parantanut tehokkuutta monin tavoin. Esimerkiksi Microsoftin eri tuotantotyökalujen käytön lisääntyminen on parantanut yhteistyötä ja viestintää.

"Modernimman ja tietoturvallisemman pilviteknologian käyttö Microsoft 365:n, Azuren ja Power Platformin avulla tarjoaa enemmän mahdollisuuksia innovaatioon sekä sisäisesti että asiakkaillemme", Persson kertoo.

Käytössä on puitteet, jotka mahdollistavat digitaalisen viestinnän loppukäyttäjältä liiketoimintajärjestelmään, jota käytetään edelleen sisäisesti.

"Nyt voimme luoda sovelluksia ja liiketoimintatiedon raportteja, jotka yhdistävät tietoa sisäisistä järjestelmistä ja ulkoista julkista dataa – asiakkaidemme ja toimittajiemme antamien tietojen lisäksi. Kaikki on samassa paikassa mobiilisti käytettävissä ja tietoturva kunnossa", Persson kertoo.

Investointi tarjoaa kokonaan uuden työkalupakin JOABin digitalisaatiolle, mikä tarkoittaa lisäarvoa yritykselle ja kasvun jatkumista tukevaa vahvempaa kilpailukykyä.

Tietoturva on etusijalla

Modernin hybridityömallin tietoturva oli toinen ratkaisevan tärkeä projekti pilvisiirtymän alkuvaiheessa. Koska JOAB halusi ratkaisuja, jotka mahdollistivat kohdennetut jatkotoimet, yksi valinnoista oli Microsoft Secure Score Azuressa.

"Tällä ratkaisulla voimme pitää yllä meille sopivan tietoturvan tason, ja monimenetelmäinen todentaminen on parantanut tietoturvaa eniten", Persson kertoo.

Rajoitettu pääsy sertifioitujen yksiköiden kautta tekee kirjautumisesta käyttäjille sekä yksinkertaisempaa että turvallisempaa.

"Jäljitettävyys on kasvanut ja häiriöiden määrä on laskenut."

Toimitusjohtaja Peter Olsson kertoo, että JOABin tietoturvatyön näkyvyys ja arvioiminen on ollut ratkaisevan tärkeää.

"Viime vuosina olemme yhdessä hallituksen kanssa seuranneet, miten tietoturvamme toiminta ja laatu on parantunut. Tavoitteena on parantaa yleistä tietoturvaa saamalla selkeämpi kuva vaikuttavimmista tekijöistä, suurimmista tietoturvariskeistä ja JOABin haavoittuvuudesta erilaisille uhille."

Koko organisaatio tiiminä

Koko organisaation ottaminen mukaan on menestyksen avain isoissa muutoksissa. Persson ja hänen tiiminsä luovat luottamusta monin tavoin: kuuntelemalla ja ymmärtämällä prosessien toimintaa ja erilaisia tarpeita sekä uskaltamalla kysyä "miksi".

"IT:n pitää olla näkyvä osa organisaatiota, ja meidän tulee tutustua kollegoihimme parantaaksemme omaa oikeutustamme ja asemaamme. Haluan ymmärtää niitä haasteita, jotka vaikuttavat toimintaamme, jotta voimme yhdessä löytää fiksumpia tapoja tehdä yhteistyötä."

"Soveltamalla ajatteluun uusia näkökulmia voimme selvittää ne yksityiskohdat, jotka johtavat uusiin kehitysmahdollisuuksiin. Tämän filosofian mukaan pyrin itse toimimaan", Persson sanoo.

 

Pilvisiirtymän seuraava askel

JOAB ja Innofactor ottavat nyt seuraavan askeleen tarjotakseen lisää digitaalisia palveluja, jotka luovat lisäarvoa ja parantavat kilpailukykyä.

"Power Platform avaa monia kiinnostavia mahdollisuuksia, joita haluamme hyödyntää. Tulevaisuuden visiona on luoda avoimempi laatuvarmistettu palveluprosessi, jossa on digitaaliset palvelukäsikirjat kumppanikorjaamoillemme ja asiakkaillemme. Näin voisimme tarjota ennakoivampaa palvelua", Persson kertoo.

Toinen pitkän aikavälin mahdollisuus on tarjota työntekijöille JOAB-tunnus ja tietoturvallinen yhteys mobiililaitteista uuteen pilvipohjaiseen intranetiin. Näin yrityksen sisäistä yhteistyötä voitaisiin parantaa vielä entisestään.

Näin se tehtiin

JOABille toteutetussa kokonaisuudessa hyödynnettiin muun muassa seuraavia ratkaisuja ja palveluita:

"Innofactorin asiantuntijoilla on laaja kokemus ja tekninen osaaminen Microsoftin ekosysteemistä, mukaan luettuna tietoturvasta, ja he auttoivat meitä löytämään tehokkaan ratkaisun, joka sopii JOABille erittäin hyvin."

Pär Persson
IT- ja digitalisaatiopäällikkö
JOAB

 

Tutustu sinua mahdollisesti kiinnostaviin sisältöihimme

No events found.

Haluatko lisätietoja? Jätä meille tietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

Jos alla oleva lomake ei sinulle näy, voit myös jättää yhteydenottopyynnön tässä.