Siirry suoraan sisältöön.

Ruokahävikkiappi helpottaa hävikkitavoitteiden seurantaa Servicalla

Microsoft Power Platform -alustalle toteutettu ratkaisu vähentää manuaalista työtä merkittävästi

Hero Image

Asiakastarina Servica

Servica Oy tuottaa omistajilleen ruokapalvelujen, puhtaus- ja välinehuollon, kiinteistötekniikan ja kiinteistöjen ylläpidon sekä logistiikan palvelut. Servica Oy toimii omistajiensa sidosyksikkönä eli ns. In House -yhtiönä, jonka pääomistajat ovat Kuopion kaupunki sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Servicalla on noin 1 250 työntekijää, yli 100 toimipistettä sekä yli 300 kiinteistö- ja laitoshuoltokohdetta.

Servica valmistaa päivittäin noin 21 000 lounasta Kuopion alueen kouluihin, päiväkoteihin, henkilöstöravintoloihin sekä sairaaloihin ja palvelutaloihin. Ruokahävikin määrän seuraaminen on ollut Servicalle tärkeää ilmasto- ja talousvaikutusten vuoksi, ja seurantaa on tehty tähän saakka perinteisten Excel-taulukoiden avulla. Servicassa haluttiin kuitenkin löytää tehokkaampi ja käyttäjäystävällisempi tapa seurata hävikin määrää.

Markkinoilla oli jo olemassa valmiita ratkaisuja, mutta ne eivät soveltuneet muun muassa raportointijäykkyyden ja kustannustasonsa vuoksi Servican tarpeisiin. Servica päätti aloittaa ruokahävikkisovelluksen kehityksen yhteistyössä Istekki Oy:n ja Innofactorin kanssa.

Sovelluksen avulla hävikkiä voi seurata helposti ja tarkasti

Ruokahävikki-appiin rakennettiin tiedon tallennus sekä raportointi Microsoft Power Platform -alustan avulla. Power Apps -alustan päälle tehtyyn sovellukseen kirjataan muun muassa erilaisten hävikkien määrä, ja sovellus laskee automaattiseesti kokonaishävikin, sen hiilijalanjäljen sekä hävikistä aiheutuneet kustannukset.

Power BI -raportointi puolestaan mahdollistaa hävikin, hiilijalanjäljen ja kustannusten määrissä tapahtuvien muutosten seuraamisen kokonaisvaltaisemmin. Esimerkiksi erilaisten hävikkityyppien, kuten lautashävikin, keittiöhävikin ja varastohävikin, määrän kehitystä voidaan seurata ajallisesti sekä toimipaikkakohtaisesti.

Raporttien perusteella myös asiakkaille voidaan toimittaa tarkka tieto siitä, kuinka paljon hävikkiä on syntynyt henkilöä kohden. Ruokahävikkisovellus ja raportointiratkaisu sujuvoittavat niin Servican ruokapalveluiden tuotannon henkilöstön työtä kuin myös johdon työtä strategisen suunnittelun apuvälineenä. Ratkaisu otettiin vähitellen käyttöön joulukuusta 2021 alkaen.

Servican pilotoinnissa mukana olleissa toimipaikoissa uuden sovelluksen on koettu olevan helppokäyttöinen, selkeä ja looginen sekä vähentävän työtä hävikin seurannassa.

”Uudessa sovelluksessa on helppo seurata tietoja päivittäin hävikin kokonaismäärää euroissa ja kiloina. Tämä kannustaa keittiötä seuraamaan ruokamääriä ja elintarvikkeiden tilausmääriä. Olemmekin ottaneet sen ilolla vastaan”, toteaa Hatsalan koulun keittiön palveluvastaava Merja Ahonen.

"Uudessa sovelluksessa on helppo seurata tietoja päivittäin hävikin kokonaismäärää euroissa ja kiloina. Tämä kannustaa keittiötä seuraamaan ruokamääriä ja elintarvikkeiden tilausmääriä."

Merja Ahonen
palveluvastaava
Servica

Näin se tehtiin

Muun muassa seuraavat palvelut ovat osa Servicalle toteutettua ratkaisua:

 

Tutustu sinua mahdollisesti kiinnostaviin sisältöihimme

No events found.

Haluatko lisätietoja? Jätä meille tietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

Jos alla oleva lomake ei sinulle näy, voit myös jättää yhteydenottopyynnön tässä.