Suositun Terveyskylä-konseptin laajentaminen muihin Pohjoismaihin aloitetaan – Innofactor solminut yhteistyösopimuksen Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) kanssa

26.02.2018 12.00 CEST/EET (UTC +2)

Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi

Innofactor on solminut yhteistyösopimuksen Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) kanssa Terveyskylä-konseptin laajentamisesta muihin pohjoismaihin. HUSista alkunsa saaneen huippusuositun erikoissairaanhoidon digipalvelun teknologia-alusta tuodaan näin saataville myös muihin Pohjoismaihin yksinoikeudella Innofactorin kautta. Innofactor on ollut HUSin pääkumppani Terveyskylän teknologia-alustan kehittämisessä alusta alkaen.

Terveyskylä.fi on HUSista alkunsa saanut nopeasti kasvava erikoissairaanhoidon verkkopalvelu, jota laajennetaan parhaillaan koko Suomeen kansallisen Virtuaalisairaala 2.0 -hankkeen kautta. Viimeisen vuoden aikana Terveyskylän käyttö kaksinkertaistui ja tällä hetkellä Terveyskylään tehdään kuukausittain jo yli 250 000 käyntiä. Taloiksi kutsuttuja eri potilasryhmille suunniteltuja palvelukokonaisuuksia on avoimena jo 20 ja näistä julkisuudessa ovat olleet paljon esillä muun muassa Mielenterveystalo ja Painonhallintatalo, joiden toimivuudesta on ehditty saada jo hoidollistakin näyttöä. Palvelujen suuren suosion salaisuus on eri potilasryhmien ja terveydenhuollon ammattilaisten poikkeuksellisen laajamittainen osallistaminen niihin jo suunnitteluvaiheessa. Yli 1 250 erikoissairaanhoidon ammattilaista ja yli 1 500 potilasta on omasta halustaan osallistunut innokkaasti Terveyskylä-palvelujen suunnitteluun.

Innofactor on toiminut vuodesta 2015 asti HUSin pääkumppanina Terveyskylän teknologia-alustan kehittämisessä. Vuoden 2017 lopussa saavutettiin merkittävä virstanpylväs, kun pitkään kehitetty modulaaristen digihoitopolkujen ratkaisu saatiin tuotua potilaiden ulottuville. Näin Terveyskylän teknologia-alusta tuli valmiiksi, vaikka erilaisia kehittämistöitä tehdään myös tulevaisuudessa.

”Uskomme vahvasti Terveyskylä-konseptin toimivuuteen myös Suomen ulkopuolella. Tunnemme Terveyskylän teknologia-alustan läpikotaisin ja olemme vuosien kuluessa kehittäneet ja ylläpitäneet sitä jo yli 100 hengen voimin. Pohjoismaiden johtavana Microsoft-pohjaisten pilviratkaisujen toimittajana pystymme tuomaan Terveyskylän teknologia-alustan nopeasti ja kustannustehokkaasti kaikkialle Pohjoismaihin. Modernin pilviarkkitehtuurinsa johdosta se skaalautuu myös kansalliseksi ratkaisuksi, kuten Suomessa. Olemme erittäin sitoutuneita Terveyskylä-konseptin levittämiseen Pohjoismaissa ja lupaan täyden tukeni kaikille Pohjoismaisille asiakkaillemme”, kertoo Innofactorin toimitusjohtaja ja perustaja Sami Ensio.

”Terveyskylä on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi tuoda erikoissairaanhoidon palvelut entistä laajemmin ja helpommin eri potilasryhmien saataville. Hoitohenkilöstömme ja potilaamme käyttävät Terveyskylää mielellään ja kokevat sen selvänä parannuksena. Myös kirstunvartijamme ovat Terveyskylään tyytyväisiä, sillä se tuo meille huomattavaa ajankäytön tehostumista, jolloin potilaan kohtaamiseen jää enemmän aikaa. Innofactor on ollut meille hyvä kumppani Terveyskylän teknologia-alustan kehittämisessä ja uskomme heidän olevan paras kumppani Terveyskylän teknologia-alustan laajentamisessa myös Suomen ulkopuolelle. Sopimus tarjoaa samalla HUSin osaaville terveydenhuollon ammattilaisille mahdollisuuden tuoda Terveyskylän palveluja aivan uusille asiakasryhmille Pohjoismaissa”, toteaa HUSin kehittämisjohtaja Visa Honkanen.

"Olen tehnyt töitä Terveydenhuollon digipalvelujen parissa jo 15 vuotta niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutten ole törmännyt aiemmin Terveyskylän digitaalisia hoitopolkuja vastaavaan innovaatioon. Digitaalisuuden avulla pitkäaikaissairaiden hoitopolut saadaan suoraan näkyville myös potilaille itselleen, ja vuorovaikutus potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisen kanssa voidaan nostaa aivan uudelle tasolle. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää antaa potilaalle aito mahdollisuus ottaa enemmän vastuuta omasta hoidostaan, ja terveydenhuollon ammattilaisille mahdollisuus laajentaa rooliaan myös potilasta motivoivan valmentajan suuntaan. Tämä on selvä trendi kaikissa länsimaissa, joten Terveyskylän tuominen saataville myös Suomen ulkopuolelle on luonnollista”, kertoo Innofactorin terveydenhuollon ja hyvinvoinnin toimialajohtaja Hannu Laesvuori.

Lisätietoja ratkaisusta:

Sami Ensio, Innofactorin toimitusjohtaja
sami.ensio@innofactor.com, +358 50 584 2029

Visa Honkanen, HUSin kehittämisjohtaja
visa.honkanen@hus.fi, +358 50 427 5023


Innofactor
on johtava digitalisaation ja pilviratkaisujen toteuttaja Pohjoismaissa. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee yli 600 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Innofactorin asiakkaina on yli 1 500 yritystä, julkishallinnon ja kolmannen sektorin organisaatiota. Vuosina 2012–2016 Innofactorin liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin 28 %. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi

HUS on 24 kunnan muodostama kuntayhtymä. Sen tehtävänä on tuottaa jäsenkunnille ja niiden asukkaille tarpeellisia erikoissairaanhoidon palveluja. HUS:n osana toimiva yliopistosairaala HYKS vastaa lisäksi hoidon tuottamisesta harvinaisia sairauksia ja muuten vaativaa hoitoa tarvitseville potilaille omaa sairaanhoitopiiriä laajemman erityisvastuualueen (erva) väestölle ja joissakin sairauksissa myös koko maan väestölle. Hyksin ervaan kuuluvat Uudenmaan sairaanhoitopiirin lisäksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Carea ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. www.hus.fi

Jotta voimme tarjota sinulle mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen, käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.