Martin Söderlindistä Innofactorin uusi Chief Innovation and Talent Officer

Hero Image

06.04.2021 10.30 EEST (UTC +3)

Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi

 

Martin Söderlind on nimitetty Innofactorin Chief Innovation and Talent Officer -rooliin 1.4.2021 alkaen. Hän on vastuussa Innofactorin tarjooman sekä henkilöstön osaamisen kehittämisestä. Söderlind toimii konsernin johtoryhmän jäsenenä raportoiden toimitusjohtaja Sami Ensiolle. Hän työskentelee Innofactorin Tukholman toimipisteessä.

Block image

Martin Söderlindillä on yli 20 vuoden kokemus ICT-alan johtotehtävistä ja kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisestä. Söderlind siirtyy Innofactor-konserniin Nordcloudista, jossa hänen tehtävänsä oli kasvattaa Ruotsin, Tanskan ja Norjan liiketoimintoja COO Scandinavia -roolissa. Ennen tätä Söderlind toimi useissa johto- ja liiketoimintakehityksen tehtävissä Telialla.

Olen hyvin innoissani saadessani toivottaa Martinin tervetulleeksi Innofactoriin. Martinilla on pitkä historia ICT-alalla ja hänen ammattitaitonsa muun muassa tuotekehityksen, muutosjohtamisen ja portfoliohallinnan alueilla tuovat Innofactorille suurta arvoa. Teknologia- ja liiketoimintaosaamisen lisäksi Martinilla on syvällinen käsitys kyvykkyyksien kehittämisestä. Innofactorin tavoitteena on panostaa jatkossa entistä vahvemmin henkilöstön osaamisen kehittämiseen pohjoismaisella tasolla. Olen vakuuttunut, että Martinin ideat ja inspiraatio nopeuttavat tätä kehitystä”, toteaa Innofactorin perustaja ja toimitusjohtaja Sami Ensio.

Digitaalisen transformaation merkitys on kasvanut entisestään nykyisen maailmantilanteen ja IT-alan nopeiden muutosten seurauksena. Muutokset liittyvät uusiin työskentelytapoihin, muuttuviin liiketoimintaprosesseihin sekä uusien teknologioiden ja menetelmien käyttöönottoon. Innofactorilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tukea asiakkaidensa matkaa digitalisoitumisen polulla. Tuntuu erittäin hyvältä liittyä Innofactorin tiimiin, jossa pääsen tukemaan markkinan kasvua, luomaan arvoa yrityksen tarjooman avulla sekä johtamaan innovoinnin ja osaamisen kehittämistä”, sanoo Martin Söderlind.

Lisätietoja:

Sami Ensio, toimitusjohtaja
Innofactor Oyj
Puh. +358 50 584 2029
sami.ensio@innofactor.com

Martin Söderlind, Chief Innovation and Talent Officer
Innofactor Oyj
Puh. +46 70 661 9350
martin.soderlind@innofactor.com

Innofactor
Innofactor on johtava yritysten, julkishallinnon ja kolmannen sektorin modernin digitaalisen organisaation edistäjä Pohjoismaissa noin 1 000 asiakkaalleen. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee yli 500 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuosina 2016–2020 Innofactorin liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin 8,3 %. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi #ModernDigitalOrganization #PeopleFirst #CreatingSmiles