Siirry suoraan sisältöön.

Kiristyshaittaohjelmat merkittävin uhka organisaatioiden tietoturvalle vuonna 2022 – Kyberresilientti organisaatio on askeleen edellä kyberhyökkääjiä

Hero Image

03.03.2022 08.30 CEST/EET (UTC +2)

Innofactor Oyj:n lehdistötiedote 3.3.2022 klo 8.30

 

Kiristyshaittaohjelmien aiheuttama uhka organisaatioiden tietoturvalle on kasvanut merkittävästi. Hyökkäyksiä tapahtuu vuosi vuodelta yhä enemmän, minkä lisäksi haittaohjelmat ovat tekniseltä toteutukseltaan aiempaa edistyneempiä. Kasvavaan uhkaan varautuakseen organisaatioiden on kehitettävä kyberresilienssiään.

Kiristyshaittaohjelman kohteeksi voi joutua niin pieni kuin suurikin organisaatio toimialasta riippumatta. Onnistunut tietomurto aiheuttaa taloudellisten seuraamusten lisäksi usein merkittävää mainehaittaa, josta toipuminen voi viedä pitkään. Huoli kiristysohjelmien aiheuttamista vahingoista välittyy myös Maailman talousfoorumin tekemästä selvityksestä, jossa kyberturvallisuusjohtajat nimeävät juuri kiristyshaittaohjelmat suurimmaksi organisaationsa tietoturvaa uhkaavaksi tekijäksi.

Vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla kiristyshaittaohjelmien hyökkäysten määrä kasvoi jopa 151 % maailmanlaajuisesti, joten hyökkäyksen kohteeksi joutuminen on yhä todennäköisempää. Innofactorin kyberturvallisuusyksikön johtaja Jarno Limnéll kehottaa organisaatioita varautumaan kiristyshyökkäyksiin:

”Kiristyshaittaohjelmat ovat ehdottomasti merkittävin uhka organisaatioiden tietoturvalle vuonna 2022, minkä vuoksi organisaatioiden on nostettava kyberturvavalmiuttaan jo hyvissä ajoin.”

Tehokkain tapa suojautua kiristyshaittaohjelmilta on parantaa organisaation kyberresilienssiä eli kykyä ennakoida, kestää ja toipua mahdollisista kyberhyökkäyksistä. Teknisen suojautumisen eli modernin päätelaitesuojauksen sekä muiden tietoturvaratkaisujen lisäksi kyberresilientti organisaatio on varautunut tietoturvahäiriöihin myös hallinnollisesti esimerkiksi seuraavin tavoin:

  • luomalla ja jalkauttamalla tietoturvapolitiikan, jossa määritetään organisaation tietoturvakäytännöt
  • laatimalla tietoturvapoikkeamien hallinta- ja jatkuvuussuunnitelman
  • sitouttamalla organisaation johdon ylläpitämään tietoturvamyönteistä toimintakulttuuria
  • ylläpitämällä henkilöstön ymmärrystä tietoturvallisista toimintatavoista
  • pitämällä verkon järjestelmät päivitettyinä sekä varmuuskopioimalla tiedostot säännöllisesti.

Kyberresilienssi on avainasemassa, kun organisaatiot suojautuvat moderneja kyberuhkia vastaan digitalisoituneessa yhteiskunnassa. Resilienssin ylläpitäminen vaatii kuitenkin jatkuvaa työtä, jota ilman organisaatio on haavoittuvampi kyberhyökkäyksille ja niistä koituville talouteen, liiketoimintaan ja turvallisuuteen kohdistuville seurauksille.

”Organisaatioiden on alettava rakentaa kokonaisvaltaista kyberresilienssiä suojautuakseen kiristyshaittaohjelmilta ja muilta tietoturvauhkilta. Resilientti organisaatio suhtautuu tietoturvaan proaktiivisesti ja on siten askeleen edellä kyberhyökkääjiä”, Limnéll toteaa.

 

Maailman talousfoorumin kyberturvallisuusraportista voit lukea näkemyksiä kyberturvallisuuden trendeistä ja ajankohtaisista haasteista.

Järjestämme pe 4.3. klo 10–11 webinaarin, jossa Innofactorin kyberturvayksikön johtaja Jarno Limnéll ja Microsoftin tietoturva-asiantuntija Jeff Bullwinkel keskustelevat ajankohtaisista kyberturvallisuuden teemoista. Webinaarissa kuullaan myös Microsoftin yhteiskuntavastuujohtaja Brad Smithin videotervehdys. Ilmoittaudu webinaariin täältä.

Verkkosivuillamme voit tutustua Innofactorin kyberturvallisuustarjontaan. Lue myös kiristyshaittaohjelmia käsittelevä blogikirjoituksemme.

 

Lisätietoja:

Jarno Limnéll, Vice President, Cybersecurity Solutions
Innofactor Oyj
Puh. 040 527 6173
jarno.limnell@innofactor.com

 

Innfactor
Innofactor on johtava yritysten, julkishallinnon ja kolmannen sektorin modernin digitaalisen organisaation edistäjä Pohjoismaissa noin 1 000 asiakkaalleen. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee noin 500 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi #ModernDigitalOrganization #HybridWork #PeopleFirst #CreatingSmiles