Siirry suoraan sisältöön.

Sami Ensio ehdolla Hyvä Omistaja 2019 -äänestyksessä

Hero Image

05.09.2019 09.20 EEST (UTC +3)

Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi


Innofactorin toimitusjohtaja Sami Ensio on ehdolla Hyvä Omistaja 2019 -äänestyksessä. Hyvä Omistaja 2019 -valinta on osa laajempaa Yrittäjästä omistajaksi -hanketta, jonka tarkoituksena on nostaa esille omistajuuden merkitystä yhteiskunnassa sekä lisätä ymmärrystä omistajuudesta työnä ja osaamisena.

Tänä vuonna Hyvä Omistaja -raati on valinnut pörssiyritysten valmentajaomistajia ehdokkaiden joukkoon. Nämä yrityksiinsä sitoutuneet henkilöt kehittävät pitkäjänteisesti pörssiyrityksen merkittävänä omistajana omistustaan. He sijoittavat pitkällä aikavälillä ja pyrkivät organisaation kasvattamiseen osakkeenomistajille ja maailmalle kestävällä tavalla.

"On kunnia olla ehdokkaana kilpailussa, jonka tavoitteena on nostaa esiin suomalaisia hyviä omistajia, tietoisuutta omistajuuden merkityksestä sekä omistajuudesta työnä ja osaamisena. Mahtavaa, että tänä vuonna valintaraati päätti paneutua Hyvä Omistaja -kilpailun ehdokkaiden valinnassa pörssiyritysten valmentajaomistajiin. Omistajavetoisilla pörssiyrityksillä on merkittävä rooli suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä", Ensio toteaa.

  

Hyvä omistaja -raati on määritellyt kuusi hyvän omistajuuden kriteeriä:

  • omistaja-arvon kasvattaminen
  • ymmärrys ja näkemys yrityksen tai yritysten suunnasta
  • kokonaisuuden tasapaino
  • hallinto- ja hallitusosaaminen
  • yhteiskuntavastuu
  • omistajuuden kasvot

Vaikuttava omistajuus tuo tahtoa päästä vaikeiden aikojen yli

Innofactor perustettiin vuonna 2000. Siitä lähti nousukiito, joka on sittemmin johtanut useisiin yritysostoihin ja hurjaan kasvuun myös ulkomailla. Keskimääräinen vuosittainen kasvu on ollut noin 40 prosenttia.

Ensiolle yrittäjyys on ollut aina selvä polku. Hän on 100 prosenttisesti sitoutunut Innofactoriin, jonka perustaja, toimitusjohtaja ja suuromistaja hän on. "Omistamisfilosofianani on, että on joko täysillä mukana, jolloin voi satsata paljon resursseja siihen tai sitten on passiivisesti mukana, jolloin omistaminen on hajautettua eikä sitä ajatella sen kummemmin."

Kun omistajat ovat vahvasti yrityksen toiminnassa mukana, yritys toimii pitkän tähtäimen etua katsoen. Voimakas omistajuus luo tahtoa päästä vaikeiden aikojen yli, joten päätöksiä ei tehdä lyhyen tähtäimen tulospalkkiota miettien, vaan aidosti liiketoiminnan parasta ajatellen.


Lue lisää kilpailusta ja äänestä!